Olen huomannut vanhetessani, että elämän pienet asiat voivat tehdä sinut iloiseksi, mutta myös surulliseksi. Sitä vain eräänä päivänä huomaa, että auringon paiste on ärsyttävää tai kaunis lumisade masentaa.

Viime aikoina minusta on tuntunut kuin päälleni olisi koko ajan satanut uutisia kuin loskaa; pikkusiskoni kertoi odottavansa lasta kihlattunsa kanssa, pikkuveljeni puolestaan rakastui, ja on onnellinen, ja parhaat ystävänikin odottavat perheenlisäystä kukin tahollaan. Minä omasta puolestani asun edelleen äitini kanssa, maksan laskuja ja vietän perjantai-illat TV:n kanssa.

Ei tietoa juhlista, baari-illasta (en taitaisi edes jaksaa) tai mistään muustakaan. Minulla ei ole koskaan ollut poikäystävää, en ole kokenut sitä aitoa ihastumisen ja rakastumisen tunnetta. Tuntuu kuin muiden elämät kulkisivat tietään eteenpäin leivässä alamäessä, kun taas itse olen koko ajan hengästynyt pienistäkin vastoinkäymisistä kulkiessani ylämäkeä näkemättä huippua.

Tuntuu vaikealta kirjoittaa, kun tuntemukset ovat sen verran painavat, että sanat eivät solju. Katselen työpaikaltani "akvaariosta" ohi kulkevia ihmisiä ja mietin millaisia he ovat. Inhottavan useat ohikävelijät ovat pariskuntia käsi kädessä.

Vatsaan koskee, en ole syönyt kunnolla tänään... Ehkä suklaa auttaisi? Ei, se ei auta, se vain pahentaa pahaa oloani.

Väsyttää...